Olen usein ollut kuoron kanssa pyhäinpäivän jumalanpalveluksessa. On ollut koskettavaa, kun jokaiselle vuoden aikana pois nukkuneelle on sytytetty kynttilä.
Tänä vuonna pyhäinpäivä sai uuden syvemmän, surullisen sävyn kun kynttilä sytytettiin myös oman isäni muistolle. Kevät, kesä ja syksy ovat olleet raskasta aikaa isän sairauden ja pois menon takia. Lähes päivittäin muistelen isääni ja olen tajunnut kuinka tärkeä henkilö hän minulle oli. Taisin olla isän tyttö. Elämän yhteiset muistot ovat lipuneet mielessäni ja monia unhoon jääneitä asioita on putkantanut mieleen.

Lauantaiaamuna lähes ennen kukonlaulua lähdin mökiltä liikkeelle ja ajoin isäni lapsuuden kotiseudulle. Siellä kotikirkossa hänelle sytytettiin kynttilä.Pienellä paikkakunnalla oli vuoden aikana maallisen vaelluksensa päättänyt 40 ihmistä ja kirkkossa oli paljon väkeä. Jumalanpalvelus oli kaunis. En pystynyt laulamaan  "Rauhan saivat pyhät Herran, jotka kerran, taistelivat päällä maan...", sanat tulivat liian lähelle. Se on  myös virsi, jota äitini lauloi usein kotona asuessani. Juureni ovat syvällä körttiläisessä perinteessä.

pyhäinpäivä2

Jumalanpalveluksen jälkeen kävin haudalla ja vein kauniin havuseppeleen ja kynttilän haudalle. Isä lepää vanhempiensa ja isoveljeni kanssa samassa mullassa.

pyhäinpäivä

Matka jatkui ja illalla oli entisessä kotikirkossani, vanhemmilleni rakkaassa kirkossa, iltatilaisuus, jossa sytytettiin tuohukset kaikille poisnukkuneille. Päivä oli henkisesti tosi raskas, mutta kuitenkin itselleni tärkeä, enkä olisi voinut jättää sitä väliin.  

pyhäinpäivä3

Elämä jatkuu päivä kerrallaan, mutta ei palaa koskaan ennalleen.