Neljä viikkoa hurahtaa ihmisen elämästä huomaamatta. Viimeiset kaksi viikkoa on ollut aika työntäyteisiä. Oikea olkapää on kipeä ikkunanpesusta, maalaamisesta ja rikkaruohojen kitkemisestä, mutta olo on tyytyväinen aikaasaadusta aherruksesta. Illalla olen kaatunut telttaan - luit oikein - viimeisen viikon olen kämpinyt kuopuksen kanssa telttaan nukkumaan, vaikka mökissä olisi ollut pehmoinen sänky.Telttaan meno on vielä kohtuudella onnistunut, mutta ulostulo on hankalampaa. Nauroin, että tarvittaisiin tukikahva, että pääsee maanrajasta ylös ja ulos. "Onneksi" tämä teltta kasattiin viimeisen kerran. Päällikangas rasahti kahdesta kohtaa rikki kiinnittäessäni sitä maahan. Vielä on tyrkyllä Dakota, jossa pystyy seisomaankin, jos kuopus vielä ensi kesänä haluaa nukkua äidin kanssa teltassa. Näistä hetkistä on nautittava niin kauan kuin niitä kestää.
Eilen kaivoin ompelukoneen esiin ja aloitin essun teon. Olen menossa kaverini esikoisen rippijuhliin huushollerkaksi elokuussa ja mielessä on ollut valkoinen esiliina. En kuitenkaan halunnut mitään hörsylää. Tässä nyt näkyvät rakkaat harrastukseni - tilkkuilu ja musiikki, olen tyytyväinen lopputulokseen ja siihen, että tulin juttuun ompelukoneeni kanssa pitkän tauon jälkeen.

2728077191_1577eac289.jpg

Ja äänten enemmistöllä 3 - 0 lähdemme kaupunkiin vasta aamulla. Vielä on saatava makoisat mökkisaunan löylyt ja virkistävä uinti sekä aamu-uinti ennenkuin alkaa arkinen aherrus. Vaikkakin on tunnustettava, että työasiat käväisivät jo mielessäni viime yönä. Tänään sain mansikoita 2 litraa omasta penkistä, ennätys tänä vuonna, loput kypsyvät täytyy jättää pupulle ja oravalle.