Tilasin kuukausi sitten kaksi Jelly rollia Ameriikasta. Ihmettelin, missä viipyvät ja kyselin jo peräänkin. Tällä viikolla ne vihdoin rantautuivat ja voi mitä herkkuja. Kuvat ei tee oikeutta kankaille.

rollit
Harmaasävyinen on mielestäni enemmän beige ja voi olla, ettei sovellukaan siihen, mitä olin ajatellut. Mutta johonkin käyttöön varkaan soveltuvat.

harmaat
Toinen rulla oli tosi namipala. Samoja kuoseja, mutta jokainen 40 suikalesta oli erilainen. Tätä en malta käyttää mihinkään, taidan vain silitellä.
värikkäät
Ensimmäisen kerran jouduin tullin kanssa tekemisiin. Lähetys ei mennyt paljon tullausrajan yli, mutta kieppi Thaimaan kautta taisi kiinnostaa tullaajia. Pakettia ei ollut kuitenkaan avattu. Oli mielenkiintoista etsiä tullauskoodia. Piti laskea jopa kankaalle g/m2. Jos tilaatte tavallisia tilkkutyökankaita ja saatte kirjeen tullista, niin koodi on 5208 321600. Nettitullaus on helppoa, ei kannata maksaa 25 euroa+tullimaksu niin yksinkertaisesta asiasta.

Siippa lähti maailmalle messuille ja minulla on kerrankin kotikotiviikonloppu. Olen ponnekkaasti siivonnut harrastushuonettani. Kukahan siellä käy sotkemassa, heittelee kankaat, langat ja paperit sikinsokin. Nyt on jo jalan jakoa ja ompelinkin eilen pikkuisen. Aikaa on mennyt paljon
jäsenasioiden hoitamisessa.

Ensi kuun lopulla on anopin syntymäpäivä ja ajattelin tehdä hänelle torkkupeiton. Sopiva malli löytyi maailmalta ja oma päättelykyky ei riittänyt kokoerojen soveltamiseen, joten oli pakko tilata ohje. Mallin nimi on Magic Squares. Löysin sen You tubessa seikkaillessani.  Mutta, mutta missä ajassa kuvittelen tuonkin pyöräyttäväni.

Edellisen postauksen siipan lapaset on peukaloita vaille valmiit ja kuopuksen toinen sukka on valmis. Ompelukset on sellaisia, ettei niitä vielä voi julkistaa. Jotain valmiiksi joka kuukausi painaa myös päälle. Mistä saisi ostettua aikaa, kun työ aivan selvästi haittaa harrastuksia.
Ensi viikolla ilmestyy vuoden ensimmäinen Tilkkulehti ja nopealla silmäyksellä se on taas kerran upea.

Aurinkoista sunnuntaipäivän jatkoa kaikille.