Päivät vilistävät niin nopeasti ohi, ettei tahdo tänne ehtiä päivittää tapahtumia. Viime huivipostauksen jälkeen laskin keskeneräiset neuleet. Pikaisella laskutoimituksella sain yhteensä häpeälliset 13 ufoa, osa vähän pidempäänkin marinoituneita. Nyt niistä on kaksi jo onneksi valmistunut ja toinen pingotuksessa. Niistä lisää myöhemmin.

kiertolainen

Kilta päätti tehdä kiertolaiset. Ei-asiaan-vihkiytyneille kerrottakoon, että kiertolainen on työ, johon joku tekee keskuosan ja sen jälkeen työ kiertää kiltalaiselta toiselle tietyssä järjestyksessä. Jokainen lisää työhön jotain. Keskustan tehnyt voi esittää toiveita esim. värimaailmasta, koosta tai miten työtä kasvatetaan. Kun kierros umpeutuu, työ palautuu kotipesään viimeisteltäväksi. Jännityksellä jään odottamaan, millaisena saan alkukeväästä aloitukseni takaisin.

alkiot

Taannoin kuorokaveri sanoi minulle, että jätän kaiken viime tinkaan. Vähän siitä silloin loukkaannuin, mutta taitaa olla totuudenmukainen arvio kuitenkin. Viime viikonlopun väsäsin 51 tällaista - 30 sinistä ja 21 muun väristä (unohdin ottaa kuvan koko pinosta). Vieressä on malli, mitä ahkerien tilkkuilijoiden käsissä niistä syntyi lauantaina eli eilen.

ompelua2

Tampereelle kerääntyi lauantaina noin 50 iloista tilkkuilijaa, jotka omilla kotipaikkakunnillaan toimivat killanvetäjinä. Tilkkurepussa haluttiin muistaa vetäjiä ja antaa myös tietoa tulevista tapahtumista. Teemana oli jojo. Uusia ideoita jaettiin ja katseltiin valmiita jojo-töitä.

ompelua3

Ihana iloinen puheensorina ja yhdessäolo antaa taas voimia tulevaan pitkään syksyyn. (Lupaa kuviin en kysynyt, joten tilkkuilijat ovat päättömiä, jos jonkun mielestä tulee silti liikaa tunnistettavuutta, etkä sitä halua, laita viestiä).

tilkut

Tutustuimme myös Werstaan tekstiiliteollisuusmuseoon, jossa näimme, millaisin työvälinein kanssasisaret ovat kuusivooninkisessa aikanaan työskennelleet. Opastettu kierros antoi paljon lisää tietoa historiastamme.

kone

Tämä taisi ollan jonkinlainen puolauskone.

kirjontakone

Jos kuvittelet, että kirjontakone on nykyaikaa, niin on niitä ollut jo ainakin 1900-luvun alkupuolella. Tällä koneella kirjottiin pellavaliinoja.

ostokset

Sokerina pohjalla oli käynti kangaskaupassa. Taas tuli runsauden pula - niinpä pitäydyin lähes pelkästään samassa kuosissa, eri sävyissä. Kyllä taas sormet syhyävät ompelemaan.